HLB Tietotili Oy

Image
Toimipaikat
0
henkilöstö
0+
Asiakkaat
0+
yrityksen ikä
0

Meistä

HLB Tietotili Oy perustettiin vuoden 1985 loppuvaiheessa, ja aloitti varsinaisen toimintansa 2.4.1986. Yli 35 vuoden kokemus onkin antanut meille vankan ymmärryksen alasta ja sen parhaista käytännöistä, jotta voimme tarjota parasta mahdollista palvelua asiakkaillemme. Teknologia on myös kehittynyt näiden vuosien aikana, ja me pyrimmekin tarjoamaan aina uusinta ja tehokkainta tapaa toteuttaa taloushallinnon tehtäviä, jotta voitte keskittyä yrityksen muihin toimintoihin.

HLB Tietotili Group toimii pääkaupunkiseudulla sekä Salossa ja työllistää yli 90 henkilöä. Tällä hetkellä meidän toimistomme sijaitsevat Vantaalla, Helsingissä, Nurmijärvellä, Keravalla sekä Salossa. Tarvittaessa asiantuntijamme pääsevät helposti asiakkaidemme luokse. Palvelemme asiakkaita myös laajasti ympäri Suomea, jolloin tapaamiset ja yhteydenpito hoidetaan pääosin netin välityksellä.

Vuonna 1997 Tietotili liittyi osaksi kansainvälistä HLB International -ketjua. Taloushallintoverkosto koostuu nykyään yli tuhannesta ammattitaitoisesta toimistosta ympäri maailmaa. Laaja kansainvälinen verkosto on asiakkaille suuri etu, sillä he pääsevät käsiksi paikallisiin asiantuntijoihin, joilla on ensikäden kokemusta paikallisesta markkinasta sekä kontakteja paikallisiin yrityksiin.

Tietotilin historia

Image

Asiakaslähtöisyys

Asiakaskeskeisyys on lähellä sydäntämme, ja asiantuntijamme ovatkin tavoitettavissa aina tarvittaessa puhelimitse tai sähköpostitse. Teille nimetty asiantuntija tekee yhteistyöstä helppoa, kun tiedätte keneen ottaa yhteyttä ja asiantuntija omaa ymmärryksen teidän yrityksestänne. Halutessanne asiantuntijamme voivat myös tulla paikan päälle neuvomaan teitä.

Palvelemme jo yli 1300 tyytyväistä asiakasta. Asiakaskuntamme on hyvin laaja ja monipuolinen. Palvelemme PK- ja mikroyrityksistä aina kymmenien miljoonien liikevaihtoa tuottaviin perheyrityksiin ja kansainvälisten yritysten suomalaisiin tytäryhtiöihin ja sivuliikkeisiin. Voitte lukea lisää heidän kokemuksistaan täältä.

Kasva kanssamme

HLB Tietotili palvelee kaikenkokoisia ja -laisia yrityksiä. Olemme kuitenkin huomanneet kokemuksen kautta, että voimme tuoda eniten lisäarvoa, muihin tilitoimistoihin verrattuna, kasvua ja kansainvälistymistä tavoitteleville yrityksille. Kasvua tavoittelevat yritykset pääsevät hyödyntämään asiantuntijuuttamme taloushallintoon ja yritystoimintaan liittyen. Kansainvälistymistä tavoittelevat yritykset taas pääsevät käsiksi laajaan kansainväliseen HLB-ketjuumme, joka pystyy tukemaan heidän kasvuaan paikallisilla asiantuntijoilla ja kontakteilla.

Image

Arvomme

Asiakaslähtöisyys

Asiakkaamme ovat keskeisessä asemassa jokapäiväisessä toiminnassamme. Tavoitteemme on toteuttaa toimeksiannot tehokkaasti ja ammattitaitoisesti tarjoamalla asiakaslähtöisiä ratkaisuja. Asiakkaamme etu on myös meidän etumme.

Edelläkävijyys

Panostamme prosessiemme jatkuvaan kehittämiseen, jotta voimme tarjota parasta mahdollista palvelua asiakkaillemme. Meille onkin tärkeätä, että asiantuntijamme kehittävät osaamistaan ja ammattitaitoaan jatkuvasti.

Luotettavuus

Tärkeä osa sujuvaa yhteistyötä on luottamus asiakkaan ja meidän välillämme. Tähän kuuluu aikataulujen noudattaminen sekä avoimuus. Lisäksi asiakkaidemme tietojen vastuullinen käsittely ja salassapito ovat meille erittäin tärkeitä.

Positiivisuus

Meillä tehdään työtä tosissaan, mutta siitä huolimatta vaalimme rentoa ja vapaata tunnelmaa, jossa on  helppo lähestyä kollegoita ja esihenkilöitä. Tämä heijastuu myös työskennellessämme asiakkaidemme kanssa.

Vastuullisuus

Työskentelemme yhdessä luodaksemme kaikista näkökulmista vastuullista ja kestävää arvoa asiakkaillemme, työntekijöillemme ja muille sidosryhmillemme ”Together we make it happen” -filosofiamme mukaisesti.

HLB:n yhteiset arvot

Tietotilin omien arvojen lisäksi jaamme myös yhteisiä arvoja koko HLB-ketjun kanssa. Yllä mainitut arvot ovat mainittu myös heillä. Lisäksi HLB painottaa innovaatioon, intohimojen tavoitteluun sekä pitkäkestoisten arvojen luomiseen.

HLB:n tavoite on luoda positiivinen ja kestävä vaikutus asiakkaisiimme, henkilöstöihimme sekä yhteisöihimme, koska välitämme heidän hyvinvoinnistaan ja menestymisestään. Teemme yhteistyötä maapallon ympäri, jotta pääsemme tavoitteeseemme. ”Together we make it happen.”

Voitte lukea lisää HLB Global Networkin arvoista ja tavoitteista täältä.

Image

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko palveluistamme tai haluaisitko tietää lisää?

Aloita keskustelu
Image

Tilaa HLB insights -uutiskirje

HLB Insights