HLB Tietotili tarjoaa nyt laajempia HR-palveluita
16 Tammikuu 2024
HLB Tietotilin palvelutarjontaa on laajennettu entisestään. Meiltä saa nyt palkkalaskentaa tukevien HR-palveluiden lisäksi muita yritystoiminnan kannalta tärkeitä HR-palveluita. Palvelupaketit räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan, jotta siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä.
HR-palvelumme tukevat sekä helpottavat asiakkaidemme kasvua ja kehittymistä. Ulkoistetut HR-palvelut ovat erityisesti suositeltavia yrityksille, jotka haluavat kehittää henkilöstöhallintoa, mutta sisäisen asiantuntijan palkkaaminen ei ole vielä ajankohtaista tai tarpeellista. HLB Tietotilin avulla saatte houkuteltua osaavaa työvoimaa sekä myös pitämään vaihtuvuuden matalana.
Hyvin hoidetut HR-toiminnot voivat parhaimmillaan tukea asiakkaan liiketoimintaa ja kehittää organisaatiokulttuuria tehokkaammaksi. HLB Tietotilin HR-palveluiden tavoitteena on antaa asiakkaille työkalut henkilöstön menestys- ja riskitekijöiden tunnistamiseen sekä tämän tiedon hyödyntämiseen liiketoiminnan kehittämisessä. Ennakoimalla voidaan välttää epävarmuutta ja mahdollisia ongelmia.
Kartoitus ja HR-palvelupaketin luonti
Palvelupaketin rakentaminen aloitetaan alkuhaastattelulla, jonka kautta kartoitetaan asiakkaan tarpeita (300€ + ALV). Kartoituksessa hyödynnetään HR Health Check -kaavaketta, joka auttaa muodostamaan kokonaiskuvan yrityksen nykyisistä HR-toiminnoista sekä siitä, kuinka hyvin ne tukevat yrityksen tarpeita ja tavoitteita. Tämä voi auttaa tuomaan esille kehityskohteita, joita asiakas ei ole itse huomannut.
Kun kartoitus on tehty, aloitamme kehityssuunnitelman luomisen HR-toiminnoille asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Suunnitelma voi tähdätä niin operatiivisten kuin strategisten henkilöstöjohtamisen ja -hallinnon asioiden kehittämiseen. Yhteistyö voidaan aloittaa, kun asiakas on hyväksynyt kehitykseen tarvittavat toimenpiteet.
HR-palveluihin voi sisältyä mm.
Lakisääteisten dokumenttien kartoitus (HR Health Check) (300€ + ALV)
Lakisääteisten dokumenttien päivitys ja puuttuvien luonti kartoituksessa ilmenneiden tarpeiden mukaan (tuntihintainen palvelu tai osa palvelupakettia)
Perehdytysohjelman päivittäminen
Henkilöstökäsikirjan täydennys
Työyhteisön kehittämissuunnitelman rakentamiseen liittyvät osiot (esim. koulutussuunnitelma)
Yhteistoimintalainsäädännön (nyk. muutosneuvottelu) edellyttämien dokumenttien kartoitus ja päivittäminen (yli 20 työntekijää)
Esihenkilön ABC:n kehittäminen
HR-vuosikellon suunnittelu
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma
Vapaavalintainen sparraus asiakkaan toivomasta aiheesta
Kiinnostuitteko HR-palveluista tai onko teillä lisäkysymyksiä palveluihin liittyen?
HLB Tietotilin myyntitiimi vastaa mielellään kysymyksiinne ja auttaa teitä eteenpäin.
Tommi Virkki
Sales Manager
+358 41 317 3244
tommi.virkki@tietotili.fi
Karri Salo
Sales Manager
+358 40 777 3519
karri.salo@tietotili.fi